Jäsenhuone|Työhuone

Valtuusto 6.6.2011

Naantalin valtuusto valmistautuu kiristämään vyötä ensi syksynä, velan ottamiselle halutaan stoppi.

Naantalin kaupunginvaltuusto 6.6.2011

 
Kaupunginvaltuusto hyväksyi pitkien puheiden saattelemana vuoden 2010 tilinpäätöksen. Puheissa harmiteltiin ja moitittiinkin sitä, että tilinpäätös on valmistunut vasta nyt. Lisäksi kritisoitiin sitä, että samassa yhteydessä valtuustolle tuotiin vielä huomattavat budjettiylitykset hyväksyttäväksi. Tilinpäätös on vuoden 2010 osalta 2,6 miljoonaa alijäämäinen.
Varsinainen tilinpäätös oli kuitenkin aikoinaan laadittua talousarviota parempi, kiitos ennakoitua parempien verotulojen ja sataman hyvän tuoton. Menopuolella talousarviossa ei pysytty vaan menot kasvoivat ennakoitua enemmän. Näin ollen voidaankin sanoa, että Naantalin talous ei taida olla kaupungin omassa hallinnassa vaan ulkopuoliset tekijät vaikuttavat siihen enemmän.
Kokoomuksen valtuustoryhmä teki valtuustolle ponsiesityksen, jossa vaadittiin syksyllä, ennen vuoden 2012 budjetin laatimista, järjestettäväksi valtuustoseminaarin, jossa taloustilannetta käsitellään perusteellisesti. Kokoomuksen näkemys on se, että velan otto on saatava pysähtymään ja talous on tervehdytettävä. Varsinaisia keinoja ei vielä väläytelty, mutta sivulauseissa mainittiin aikaisempaa tarkempi kontrolli kaupungin rahankäytössä ja palvelutuotannon tehostaminen. Pieniä askeleita oikeaan suuntaan otettiin jo tässä valtuuston kokouksessa, kun ympäristöpuolen virkoja yhdistettiin ja hallinnosta vähennettiin yksi johtaja.
Valtuusto hyväksyi myös kaupungin henkilöstöstrategian. Strategiaa moitittiin liian pitkäksi ja aika harva valtuutettu oli sitä jaksanut lukea alusta loppuun. Valtuusto hyväksyi lisäksi vanhan kaupungin rannassa, Merisalin ja Trapin välissä, sijaitsevan Santalan kiinteistön ja tontin myynnin Heikki Routamaalle. Kauppahinta oli 200 000 euroa. Hintaa kritisoitiin liian alhaiseksi, mutta kaupunginjohtaja puolusti kauppaa sillä, että kyseistä tonttia olisi hankala myydä ulkopuoliselle, koska Trapin ravintolan huolto kulkee kyseisen tontin kautta. Perustelut hyväksyttiin.
Neste Oil on esittänyt Naantalin kaupungille vaatimuksen omasta satamaluvasta. Neste ei haluaisi enää maksaa Naantalille satamamaksuja omasta öljysatamastaan. Naantalin valtuusto ei vaatimukseen suostunut ja nähtäväksi jää miten asian käsittely jatkuu.
Teksti: Ville Vuorio
Kuva: Naantalin Matkailu
LINKIT

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010